Matkalla kohti organisaatiokulttuuria

Kävi niin, että suunniteltu projekti piteni. Tämä on hyvin tavallista. Aikataulut eivät pidä, sekaan tulee ennalta suunnittelemattomia satunnaismuuttujia. Kaikkia harmittaa ja projektin vastuuhenkilöt kulkevat kypärä kallellaan. Aikataulut, jämptit suunnitelmat ja systemaattinen eteneminen ovat organisaatiossa rakennetta, joka tuo turvaa. Rakenne mahdollistaa innovaatiot, perusturvallisuus on kunnossa.

Joskus voi käydä niinkin, että asiat nivoutuvat yhteen siten, projektin muuttuminen, jatkuminen ja jopa venyminen on väistämätöntä ja positiivista. Yksittäiset projektit etenevätkin hienosti aikataulussa, mutta universumille on tyypillistä, että kaikkialla tapahtuu asioita yhtäaikaisesti ja muutokset vaikuttavat joko suoraan tai välillisesti toisiinsa.  Tapahtuu hajoamista, räjähdyksiä ja kaaosta mutta myös järjestymistä, yhdistymistä ja harmoniaa. Kerron esimerkin. Esimerkki on tiivistys ja pelkistys sadoista asioista, joita samanaisesti tapahtui.

Johtamisen Visio – huoneentaulu – kulmakivet

Seurakuntaopistossa aloitettiin johtamisen sanoittaminen syksyllä 2018. Työ käynnistettiin toisaalta päällikkökunnan yhteisillä sessiolla ja toisaalta johtoryhmän työskentelynä. Päällikkökunnan työskentelyn tavoitteena oli saattaa maantieteellisesti laajassa organisaatiossa työskentelevät ja Seurakuntaopistoa johtavat päälliköt yhteen.  Haluttiin tukea päälliköiden kollegiaalisen ”heimon” syntymistä siten, että päällikkötiimin sisällä olisi helppo jakaa työhön liittyvää kokemusta, osaamista, tietoa ja taitoa. Toisaalta myös päällikkönä olemiseen liittyviä iloja ja suruja, jos niin haluttiin. Haluttiin myös vahvistaa ja rohkaista päällikkökuntaa ottamaan vahvempaa roolia oppilaitoksen johtamisessa.

Samanaikaisesti käynnistyi johtotiimin yhteinen työskentely. Sen työskentelyn tavoitteena oli synnyttää johtamisen sanoitus Seurakuntaopistoon, puhuttiin johtamisen teeseistä, huoneentaulusta, kulmakivistä. Työ aloitettiin ja molempiin projekteihin mukaan otettiin ulkopuolista asiantuntemusta: konsultti/kouluttaja Mikko Salonen ja pedagogista johtamista avaamaan Tapio Lahtero.

Projekti eteni hyvin. Syntyi uusia johtamisen rakenteita, uudistettiin ja tuettiin keskustelukulttuuria. Johtotiimi sai tiivistettyä johtamisen huoneentaulun hienosti aikataulussa.

Muu maailma ei kuitenkaan odottanut henkeä pidätellen johtotiimin tiivistystä vaan kehitys kehittyi – talon sisällä ja ulkona.  Samanaikaisesti tapahtui siis paljon muutakin.

Asiat hajoavat, fuusioituvat ja tiivistyvät.

Seurakuntapisto on mukana ”johtamisella pedagogista hyvinvointia”- hankeverkostossa, jota kautta saimme vihiä positiivisesta johtamisesta. Aiheesta juuri väitellyt Sanna Wenström ja Ulla Mäntykangas kävivät teemaa meille avaamassa pariinkin kertaan. Meidän johdollemme pride-teorian viidestä osa-alueesta puhutti eniten myönteisten käytänteiden (P), vuorovaikutuksen ja yhteistyön (R) sekä ilmapiirin ja tunteiden (E) johtaminen. Miten tuetaan ja vahvistetaan tiimeihin ja yhteisöön myönteisen kulttuurin ja toiminnan kehää?   

Samanaikaisesti Seurakuntaopiston omistajakonserni Kirkkopalvelut ry käynnisti johtamisen kehittämisen. Lähestymistavaksi valittiin syväjohtaminen ja yhteistyökumppaniksi Vesa Nissinen.

Johtamisella pedagogista hyvinvointia hankkeen aikana syntyi oppilaitoksen pedagogisen kehittämisen suuntaviivoja osoittava ”pedainno”- asiakirja koulutusjohtaja Soili Lehtiniemen vetämänä. Nimikin kertoo, että kyse on jostakin aivan muusta, kuin puhtaasta normiohjauksesta. Pedagogiselle ajattelulle raivattiin tilaa ja jatkolle yhteistyökumppaniksi valikoitui Tiimiakatemia, jonka kanssa käynnistettiin laajamittainen koulutusyhteistyö ohjausosaamisen, tiimioppimisen ja tiimijohtamisen tueksi.

Tämän lisäksi pyytämättä ja sopimatta tapahtui covid, joka tulee varmasti muuttamaan työn tekemistä, pysyvästi meilläkin.

” Apua, nyt on liikaa kaikkea!” oli yleinen huudahdus Teams – palavereissa, tosiasiallisesti, niin olikin. Tilanne näytti hetken kaoottiselle, mutta onneksi vain hetken. Joskus universumi on siinä asennossa, että johonkin kohtaan aikaa osuu asioita, joissa pitää ja kannattaa olla siitä huolimatta mukana.  Asioita pitää siinä tilanteessa johtaa ja yhteensovittaa ja liittää yhteen.

Fuusio ja tiivistyminen.

Tiimiakatemian yhteistyön kautta ryhdyimme puhumaan organisaatiokulttuurista. Luimme Panu Luukan kirjaa ”Yrityskulttuuri on kuningas”. Koronakevään tapaamisissa, joissa oli koko johto laajasti mukana, syntyi ajatus: Johdon julistamien johtamisteesien sijaan ryhdymme yrityskulttuurioppien mukaisesti muotoilemaan organisaatiokulttuuria, koska uskomme sen olevan paljon enemmän, kuin johdon valuttamat teesit. Yhdessä muotoiltu kulttuuri tukee selviytymistämme muutosten virtauksessa. Koska koulutusorganisaatioin toimiala on tulevaisuus meidän pitää kyetä myös ohjaamaan virtausta.

Entä ne kaikki muut johtamisen kehittämisen toimet? Nekin etenevät. Niitä ei lopeteta. Syväjohtaminen ja positiivinen johtaminen tukevat erinomaisen hyvin muutosta kokonaisuutena.  Kokonaisuus sovitetaan ja aikatauluteen yhteen tukemaan SO:n kulttuurin tunnistamista, muotoilua ja todeksi elämistä. Tämän mahdollistaa ensi vuonna käynnistyvä ”OSUU! -Osaamista positiiviseen uudistumiseen” -hanke, joka jatkaa johtamisella pedagogista hyvinvointia hankkeen verkoston hyvää työtä oppilaitosjohtamisen uudistumisen eteen.

Kaikissa näissä on ytimessä ihminen ja vuorovaikutus. Kulttuuri on se liima, joka mahdollistaa näiden todeksi elämisen. Emme valuta, emmekä jalkauta vaan haluamme koko organisaation mukaan muotoilemaan kulttuuria. Pysykää kanavalla, vuoden päästä kerron uuden kulttuurin luomisen matkasta.

Esa Ukkola

apulaisrehtori

Seurakuntaopisto.

Seurakuntaopisto on yksityinen, arvostettu ja tunnettu hyvinvointi- ja kasvatusalojen koulutuksen erityisosaaja. Tarjoamme ammatillista peruskoulutusta, yleissivistävää ja valmentavaa koulutusta, ammatillista lisä- ja täydennyskoulutusta, työyhteisöjen kehittämispalveluja ja konsultointia sekä monipuolisia vapaa-ajan kursseja. Seurakuntaopisto toimii Järvenpään, Pieksämäen, Lapuan, Ruokolahdella Jaakkiman ja Uusikaarlepyyssä Kredun kampuksilta käsin valtakunnallisesti. Kampusten yhteystiedot

Vuosittain pitkäkestoisessa koulutuksessa kampuksillamme opiskelee noin 3 300 henkilöä ja vapaan sivistystyön kautta tavoitamme 30 000 henkilöä. Henkilökuntaa Seurakuntaopistolla on noin 170 ja liikevaihtomme vuonna 2018 oli 21,2 milj. euroa. Seurakuntaopistoa ylläpitää Kirkkopalvelut ry. Seurakuntaopisto on julkisen valvonnan alainen oppilaitos.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s